KLL SM-menestys jatkui viesteissä

26.8.2017

Superyllättäjät
Superyllättäjät

Kaksi joukkuetta mitalitaistossa

Viesteissä juostiin viidessä eri sarjassa. Nuorimpien sarjassa oli Rauma yksi ennakkosuosikeista, sillä muodostuihan joukkue kolmesta henkilökohtaisen kisan SM-plaketistista. Hyvin nuoret paineet kestikin. Aloittaja Aleksi Ahlfors heitti roskakoriin suunnistusviestien vanhan "perimätiedon": Jos on K:lla kärjessä ei tule kärjessä vaihtoon.

Toisella osuudella Eerika Lohtander jatkoi mainiosti tullen vaihtoon hienosti kolmantena. Ainoana murheena oli peesaavat pojat.

Ankkuri Justus Kallioniemi saavutti kärkikaksikon heti ykkösen vaiheilla, mutta sitten alettiin porukalla etsimään kakkosta, jolloin mukaan tuli neljäs pyörä. Lopputaistossa ei voimat ihan riittäneet jättipottiin, mutta KLL-rautaa neljännen sijan muodossa taas kaulaan koko kolmikolle. Eroa kultaan 29 sekuntia.

Tässä peräti 89 joukkueen viestissä raumalaispanosta täydensi kakkosjoukkue loistavalla 20. sijalla. Joukkueessa juoksivat Eliel Hakanen, Saana Sulonen ja Ville Mustonen.

Varsinaisen jättiyllärin järjesti kuitenkin kolmikko Aleksi ja Ilona Lohtander ja Maria Hyörtti, jotka juoksivat myös neljänneksi sarjassa, jossa piti olla juoksijoita eri ikäryhmistä. Aleksien valtakausi jatkui tässäkin viestissä ja joukkueen kuopus Ilona pääsi matkaan piikkipaikalta. Ankkuri Maria oli mukana loppusuoran pronssitaistossa joutuen päästämään vain yhden pojan edelle.

Loistavaa päivää täydensi Jasmiina Rantala, joka pääsi jälleen mitalien makuun Helsingin joukkueessa.

Nuorissa ollaan saavuttamassa se kuuluisa menestymisen kulttuuri, joka mahdollistaa sen, että ns. tiukassa paikassa olemista päästään toistuvasti treenaamaan ja "kasetti kestää" joka kerta paremmin ja paremmin.