Puurojuhlaa vietettiin Kortelan koululla lauantaina

9.12.2018


Syyskokous valitsi Tommi Nymanin jatkamaan seuran puheenjohtajana. Uurastajan malja meni Vesa-Ville Väänäselle, suunnistuksen vuoden nuori kehittyjä on Marlon Artila.

Rasti-Lukko vietti puurojuhlaansa lauantaina Kortelan koululla. 

Juhlan yhteydessä pidettiin seuran syyskokous ja jaettiin palkintoja.

Syyskokous valitsi Rasti-Lukon puheenjohtaja Tommi Nymanin jatkokaudelle. Hallitus pysyi muutenkin samana, siihen kuuluvat Tommin lisäksi Pekka Tiira, Liisi Hentonen, Janne Uusi-Pietilä, Tarja Arponen, Mikko Rohila ja Vesa-Ville Väänänen.

Väänäselle myönnettiin tilaisuudessa seuran kiertopalkinto Uurastajan malja. Vessu on kehittänyt vuoden 2018 aikana seuran viestintää etenkin sosiaalisessa mediassa, ja lisäksi hänen ansioihinsa kuului muun muassa aikuisten suunnistuskoulun vetäminen.

Suunnistajille jaettiin kauden 2018 palkinnot. Vuoden nuoreksi kehittäjäksi valittiin Marlon Artila, jota palkintojenjakaja Janne Kallioniemi kehui erityisesti hyvästä asenteestaan suunnistuskoulussa.

Stipendejä saivat ne suunnistajat, jotka menestyivät SM-kisoissa tai pääsivät muilla keinoilla 1-luokan suunnistajiksi sarjoissaan.

Komeimman potin vei jälleen Jasmiina Rantala. Nuorten maajoukkueessakin ensi kaudella jatkavalla Jassulla tuli jopa stipendikatto vastaan yhden SM-kullan ja kolmen plaketin ansiosta.

Timi Niemensivu SM-pronsillaan sai myös komean potin. Ilona Lohtander ja Jami Kallioniemi palkittiin SM-plakettisijoistaan eli kymmenen parhaan joukkoon sijoittumisista.

Kokeneemmista suunnistajista tänä vuonna mitaleille pääsivät Raija Nurmi ja Helena Mannervesi.

Muun 1-luokan palkittavat suunnistajat olivat: Aleksi Lohtander, Miki Niemensivu, Juho Nupponen, Roni Niemensivu, Justus Kallioniemi, Veikka Luukkonen, Maria Hyörtti, Inka Kyllästinen, Eerika Lohtander ja Aino-Maria Lehtimäki.