Pekka Tiira urakoi 24 tunnin hiihdon Lähdepellolla – kellon GPS näytti 356 kilometriä maalissa

26.2.2022

Pekka Tiiralla oli reissussaan mukana myös kirittäjiä.
Pekka Tiiralla oli reissussaan mukana myös kirittäjiä.

Pekka aloitti hiihtonsa perjantaina 25.2. kello 20 ja lopetti lauantaina 26.2. kello 20.

RaLun Pekka Tiira sai onnistuneesti suoritettua 24 tunnin hiihtonsa Rauman Lähdepellon laduilla.

Pekka aloitti urakkansa perjantaina 25.2. kello 20 ja lopetti lauantaina kello 20 runsaslukuisen yleisön edessä. Kilometrejä kertyi Pekan urheilukellon GPS:n mukaan reilut 356. Keskivauhti oli siis lähes 15 kilometriä tunnissa!

Pekka hiihti ultrahiihdossaan sekä luistelu- että perinteisellä tyylillä. Matkaan kuului myös huoltotaukoja. Mukana reissussa oli useita kirittäjiä, muun muassa Pekan poika Matias.

Maalissa Pekan siskot antoivat sankarille seppeleen ja seuran puheenjohtaja Tommi Nyman antoi Pekalle syötävän lahjan.