Kilpailuohjeet

(alustavat)

Kilpailusäännöt

Kilpailussa sovelletaan SSL:n lajisääntöjä, oravacupin sääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

Kilpailukeskus

Lensun kenttä, paikoitus maksimissaan 300m:n etäisyydellä koululta.

Maasto

Maasto on pääosin nopeakulkuista avokalliomaastoa, joka on suosittua ulkoilualuetta. Maastossa risteilee siis paljon polkuja ja varsinkin maastopyöräilijöiden tekemiä uria, joista pienimpiä ei ole laitettu kartalle. Kisa-alueen halkaisee pyörätie, jonka ylityksessä varovaisuutta. Pisimmät radat pääsevät Pahanvuorenkalliolle, joka kohoaa 40 metriä merenpinnan yläpuolelle.

Lähtö

Oravacupin lähtöön johtava Lehtosen Konepaja -nauha viitoitus lähtee kisakeskuksesta. Matkaa lähtöön on noin 800 m pääosin pikku polkuja pitkin, mutta osin jyrkähkössäkin rinteessä. Varaa siis aikaa. Käytössä on viimevuotiseen tapaan ns. vapaat lähtöajat. Lähtö on avoinna klo 17-19. Järjestäjät valvovat, että samalle radalle lähtevien lähtöväli pysyy vähintään minuutissa.

Saavuttuasi lähtöpaikalle siirryt haluamallasi hetkellä rajatulle lähtöalueelle, jonka portilla tarkistetaan nimi, emit ja sarja, sekä ohjataan oikeaan paikkaan. Kaikki RR-sarjojen suunnistajat saavat opastuksen, jonka jälkeen kilpailija saa katsoa vielä noin minuutin karttaa. Tämän jälkeen tapahtuu nollaus ja suoritus alkaa.

TR, H/D12-14 sarjat saavat ottaa kartan ja tutkia sitä noin minuutin, nollaavat emitin ja lähtevät maastoon.

 H16 ja D16 sarjat ottaa kartan ämpäristä vasta nollauksen jälkeen.  

K-piste sijaitsee lähdössä

Emit-kilpailukortin leimaus

Rastit kierretään numerojärjestyksessä. RR-sarjoissa on rastilla RR-tunnukset eli esim. ykkösrastilla lukee leimauslaudassa RR1. Koska aika otetaan emit-kortista on oleellisen tärkeää tarkistaa sen toimivuus kisakeskuksen nollauspukilla. Lähdössä aika lähtee käyntiin vasta nostettuasi kortin nolla-leimasimesta, joten nollaa rauhassa ja huolella.

Mallirasti ja viitoitus

RR-mallirasti löytyy kisakeskuksen nollauspisteessä. RR-radoilla käytössä ns. sprinttipukit. RR- ja TR-ratojen reitti on merkitty maastossa yhtenäisellä valkoisella nauhalla. Huomaa, että maastossa kulkee alkumatkalla kaksi eri nauhaa, jotka on molemmat näkyvillä RR ja TR kartoissa. Nauhojen yhtymäkohdassa (RR3-rastilla) on opastaja, joka pyrkii valvomaan ettei kukaan lähtisi seuraamaan toista nauhaa takaisin lähtöön.

Rastimääritteet ja kartta

Tulostekartta muovikotelossa, kaikilla sarjoilla mittakaava 1:7500, käyräväli 2,5 m. Karttaa päivitetty 7/2020. Rastimääritteet kartassa (ei irtorastimääritteitä).

Ratapituudet ja rastien lukumäärä

H/D8RR, RR1 1,4/2,2 km 6 rastia
H/D9RR, H/D10RR, RR2 1,7/2,8 km 6 rastia
H/D11TR, TR 1,8 km 6 rastia
H/D12, R1 1,9 km 6 rastia
H/D13, R2 2,7 km 8 rastia
H/D14, R3 3,1 km 10 rastia
H/D16 3,6 km 13 rastia
Kunto/Autokuski 3,5 km 12 rastia, karttoja infosta 5€ / kpl

Viimeinen rasti

Viimeinen rasti on kaikilla sama. Siellä on kaksi leimasinta, joista toisessa on koodi 57 ja toisessa RR6, voit leimata kummalla leimasimella haluat.

Maali

Kilpailussa on käytössä maalileimaus eli muista leimata myös maaliviivalla! Kaikkien kilpailijoiden, myös keskeyttäneiden, pitää tulla maalin ja leimantarkastuksen kautta. Maali sijaitsee 300 metrin päässä kilpailukeskuksesta.

Palkinnot ja karttojen luovutus

Kaikki palkitaan maalissa pienellä herkulla. Kartat saa pitää maaliintulon jälkeen.

Tulokset

Lopulliset tulokset selviävät vasta klo 19 jälkeen ja julkaistaan myöhemmin illalla kisasivuilla.

Info-piste

Kilpailukeskuksen info-piste hoitaa ilmoittautumisten epäselvyydet, jälki-ilmoittautumismaksut ja Emitkorttiasiat. Emit-kortin vuokravarauksen tehneet saavat kortin infosta. Epäkuntoisen Emit-kortin tilalle on infosta vuokrattavissa rajoitetusti uusia. Vuokra on 3 € / kortti. Kadotetusta kortista peritään 60 €. Huom! Vuokratut Emit-kortit palautetaan infoon.

Kilpailukeskuspalvelut

Kilpailukeskuksessa puffetti, tuotteita rajoitetusti.

WC -tilana päiväkoti Tenvakallion WC-tilat, matkaa kilpailukeskuksesta 200 metriä, ei nastareissa sisälle.

Ei pesumahdollisuutta eikä sisätiloja.

Kuntosuunnistus

Orava-cupin yhteydessä on myös kuntosuunnistusrata autokuskeille. Kuntosuunnistukseen ilmoittautuminen infossa, josta saa kartan ostettua 5 € hintaan. Jos haluaa ajan, niin oma Emit mukaan (vuokra 3 €).

Kilpailun vastuuhenkilöt

Kilpailunjohtaja Kimmo Mieskoski
Ratamestari Janne Kallioniemi
Tulospalvelu Klaus Kauko